top of page

Matkusta kevein jaloin

Ihmiset matkustelevat yhä enemmän ja enemmän, ja istuvat matkustaessaan pitkiä matkoja paikoillaan. Kun liikkuminen on rajoitettua, on verenkierto jaloissa huonompaa. Tämä voi johtaa epämukaviin oireisiin, kuten raskaalta tuntuviin jalkoihin, jalkakipuihin ja turvotukseen sekä jaloissa että nilkoissa. Pitkäaikainen istuminen on myös riskitekijä tromboflebiitin tai syvän laskimotukoksen kehittymiselle. Jossain tapauksessa laskimotukos voi lähteä liikkeelle, ja vaeltaa keuhkoihin aiheuttaen keuhkoembolian.

Jalkojen epämukavuutta ja syvän laskimotukoksen riskiä ei esiinny pelkästään lentomatkoilla, vaan myös matkustettaessa autolla, junalla tai bussilla. Kun istutaan liikkumatta yli neljä tuntia, syvän laskimotukoksen riski kasvaa nelinkertaiseksi. Syvä laskimotukos voi tulla kenelle tahansa matkan aikana iästä, painosta tai elämäntavasta huolimatta.

Helppo ja miellyttävä keino välttää raskaalta tuntuvia jalkoja, jalkakipuja ja jalkojen / nilkkojen turvotusta matkan aikana, on käyttää matkustussukkia (lentosukkia). Niiden käyttäminen matkalla on myös suositeltavaa sen takia, että ne vähentävät riskiä saada vakavampia komplikaatioita (tromboflebiitti, syvä laskimotukos ja keuhkoembolia). (Lähde: Yuet, Wan 2007. Advice on travel-related DVT. British Deparment of Health.)

Sigvariksen ohjeita matkustajalle:

  • Käytä mukavia vaatteita

  • Liikuta jalkojasia ja pyöritä nilkkojasi noin 30 minuutin välein: 10 koukistusta ja 10 ojennusta

  • Kävele lyhyitä matkoja joka toinen tunti

  • Juo runsaasti nesteitä välttääksesi nestehukka. Vältä alkoholia

  • Käytä lääkinnällisiä hoitosukkia tai TRAVENO-lentosukkia

 

Kompressioterapian hyödyt

 

Asteittaisen puristuksen omaavat hoitosukat ovat tehokkain keino ehkäistä turvotusta. Ne vähentävät myös jalkakipuja  ja raskaalta tuntuvia jalkoja sekä mahdollisesti ehkäisevät hämähäkkisuonia ja suonikohjuja. Ne vähentävät akuuttien sairauksien riskiä pitkillä matkoilla parantamalla verenkiertoa ja laskimoiden toimintaa. Kun huomaat kompressiosukkien edut ja mukavuuden matkustaessasi, voit haluta käyttää niitä ympäri vuoden ja jalkasi kiittävät sinua.

 

Sigvariksen neuvot

Matkusta ilman ongelmia TRAVENO –sukkien kanssa: TRAVENO –sukkia saat lähimmän Sigvaris-jälleenmyyjäsi kautta. TRAVENO –sukat ovat suunniteltu parantamaan matkustajan jalkojen terveyttä, ja niitä on saatavilla ainoastaan polvisukkina useissa eri väreissä.

Matkustessasi voit käyttää myös Sigvaris-hoitosukkia ja -sukkahousuja ehkäisemään jalkaongelmiasi. Hoitosukkiamme on saatavilla useissa eri materiaaleissa, muodikkaissa väreissä ja tyyleissä. Kysy Sigvaris-jälleenmyyjältäsi.

airplane-gbff290330_1280.jpg
TRAVENO tutkimukset.png
bottom of page